YRITYS

M&M KODINTURVA

M&M Kodinturva on Turun alueella toimiva Verisuren palkittu franchising -partner.
Meillä on ilo tarjota Sinulle Suomen suosituinta ammattimaisesti valvottua älykästä hälytysjärjestelmää. Tunnemme Turun alueen turvallisuustilanteen ja seuraamme sen kehitystä aktiivisesti.

Vuosien aikana kehittyneen ammattitaitomme avulla suojaamme sinun kotisi, yrityksesi sekä kaiken sinulle tärkeimmän.

Yritys - M&M Kodinturva

MEIDÄN TARINAMME

M&M Kodinturva on perustettu kahden nuoren turkulaisen halusta palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti.
Meille ei riittänyt, että saamme myydä Verisuren palvelua vaan halusimme olla osana sitä.

Olimme toimineet turvallisuusasiantuntijoina Verisurella jo useamman vuoden.
Yrittäjyys ja palveluketjun kehittäminen oli kiinnostanut meitä jo jonkin aikaa. Oli aika ottaa selvää mahdollisuuksistamme päämieheltämme ja vuonna 2014 yrityksemme mieletön tarina sai alkunsa.
Jo yritystä perustettaessa tärkeimpiä tavoitteitamme oli, että asiakkaan tulee olla tyytyväinen sekä tuntea olonsa turvalliseksi jokaisen asiakaskontaktimme jälkeen.
Oli kyseessä sitten myynti-, huolto- tai asennustapahtuma, hoidamme työmme asiantuntevasti unohtamatta pientä pilkettä silmäkulmassa.

Intohimomme turvallisuusalaa ja asiakaspalvelua kohtaan on kasvanut vuosien saatossa, joka näkyy toimintamme jatkuvassa kehityksessä sekä halussamme pysyä mukana turvallisuusalan uusissa tuulissa.

Yrittäjäkokemusta olemme ehtineet kerätä jo lähes neljän vuoden ajalta ja tälläkin hetkellä portfolioomme kuuluu jo tuhansia tyytyväisiä asiakkaita.
Olemme saaneet päämieheltämme tunnustuksen Suomen Verisuren vuoden franchise -partnerista jo kolmena vuonna.

Emme halua tyytyä pelkästään hyvää vaan olemme aina tavoitelleet parasta.

// Miikka Kurvinen & Miika Nordblad